Yhdistyksen jäsenyyttä haetaan kirjallisesti. Hakemukseen tulee liittää yhden vuoden jäsenmaksu ja se tulee lähettää yhdistyksen sihteerille. Jäsenyydestä päättää yhdistyksen hallitus. Mikäli hakemusta ei hyväksytä, maksu palautetaan.
Yhdistyksen varsinaisilla jäsenillä ja kannatusjäsenillä on jäsenmaksuvelvollisuus. Jäsenmaksu tulee maksaa elokuun loppuun mennessä.
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan.
Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.
Jäseniltä perittävän vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää syyskokous.
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksesa valitut puheenjohtaja ja 6 muuta jäsentä, sekä kaksi varajäsentä.
Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta, tai kun vähintään puolet jäsenistä sitä vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen, kun puolet sen jäsenistä ja lisäksi puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on läsnä. Äänestykset ratkaistaan ehdottomalla enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri tai rahastonhoitaja, kukin yksin.