Näyttelypäivän kulku

Näyttelyn järjestäjän edustaja, entry clerk, lähettää viimeistään viikkoa ennen näyttelyä sähköpostilla tiedot näyttelystä ja sen aikataulusta. Vahvistuskirjeessä on maininta, milloin pitää viimeistään olla paikalla näyttelypäivän aamuna.

Ovesta sisään
Näyttelypaikalla voidaan tarkistaa sekä kissan rokotustodistukset että kissa itse. Tarkastusta ei välttämättä tee eläinlääkäri. CFA-näyttelyissä arvostelevat tuomarit diskaavat herkästi huonokuntoisen, likaisen tai naarmuisen kissan ja tuomarin kehotuksen jälkeen kissa voidaan näyttelytoimihenkilöiden toimesta poistaa näyttelypaikalta.

Tämän jälkeen suoritetaan ilmoittautuminen ja tarkistetaan että maksut ym asiat on hoidettu kuntoon. Ilmoittautumisen yhteydessä saadaan arvosteluaikataulu ja luettelo, josta selviää kissan kilpailunumero. Cat Fanciers of Finlandin näyttelyissä luettelo kuuluu ensimmäisen kissan ilmoittautumisen hintaan, mutta tämä ei ole yleinen käytäntö muualla Euroopassa tai USA:ssa. Ilman näyttelyluetteloa arvostelun seuraaminen on vaikeaa. Ilmoittautumisen yhteydessä on nähtävillä myös häkkikartta, josta selviää oman kissan häkin paikka.

CFA näyttelyissä näytteilleasettajat on aakkostettu sukunimen mukaan, mutta häkkitoiveet voivat sotkea tämän järjestyksen.

Tarkista luettelon tiedot vielä kerran
Yksinkertaisuudessaan luettelo rakentuu siten, että ensiksi luetellaan pennut (kittens), sitten aikuiset (adults) ja lopuksi kastraatit (alters). Pennut, aikuiset ja kastraatit jakaantuvat vielä pitkäkarvaisiin (longhair) ja lyhytkarvaisiin (shorthair) ja rotukohtaisesti kissat on lueteltuna aakkosjärjestyksessä englanninkielisen rotunimikkeen mukaan. Pitkä- tai lyhytkarvaiseen jaotteluun poikkeuksen muodostavat muutamat rodut, esimerkiksi american curlit kuuluvat kaikki pitkäkarvaisiin ja scottish foldit lyhytkarvaisiin. Rotukohtaisesti kissat taas on eritelty väriryhmänsä mukaisesti. Lisäksi luettelossa on lueteltuna myös kotikissat ja vain näyttelyyn ”turistiksi” (exhibition only) ilmoitetut kissat.

Luettelon tulkinta voi tuntua varsin haasteelliselta, mutta siihen sisältyy selkeä logiikka. Kissojen tiedot on näyttelyluettelossa esitetty seuraavalla tavoin.

Ensimmäisen rivin "AA BB CC DD EE FF" tarkoittaa arvostelevaa tuomari ja kirjainlyhenne muodostuu tuomarin etu- ja sukunimestä. Nimen alla voi olla mainittuna, onko kyseessä kaikkien rotujen kehä vaiko erikoiskehä (LH/SH).

Seuraavalla rivillä on mainittuna kissan rotu ja sen jälkeen värin mukainen kilpailuluokka ja lopuksi kissan väri ja sukupuoli. Kissan nimen kanssa samalla rivillä on mainittuna kissan kilpailunumero näyttelyssä ja numeron jälkeen on tilaa merkitä kissan saavuttama tulos ko tuomarilta. Tämän jälkeen on kirjattuna kissan CFA-rekisterinumero ja syntymäaika (muodossa kk/pp/vv) sekä kissan ikä vuosi/kuukausi jaotteluna. Iän jälkeen on aikuisille ja kastraateille merkittynä luokka, johon kissa on ilmoitettuna. Pennuilla luokkaa ei ole mainittuna, sillä pennut kilpailevat vain pentuluokassa, mutta aikuisilla luokkalyhenteinä voi löytyä N (noviisi), OPN (avoin), CH (Champion), GRC (Grand Champion) ja kastraateilla vastaavasti N (noviisi), OPN (avoin), PR (Premier) ja GRP (Grand Premier).

Seuraavaksi tulevat kissan isän (sire), emon (dam), kasvattajan (br) ja omistajan (ow) tiedot ja suluissa oleva numero tai kirjain ilmoittaa mihin CFA:n alueeseen omistaja kuuluu. Suomi kuuluu CFA:n International divisionan Euroopan alueeseen, joten merkintänä pitää olla tältä alueelta tulevalla omistajalla (E).

Mikäli kissasi tiedoissa on korjattavaa, on korjaukset tehtävä ennen arvostelun alkua. Korjauksien tekeminen on omistajan vastuulla, jotta kissa kilpailisi kehissä varmasti oikein. Tarkista että kissan rekisteröity nimi, CFA rekisterinumero, syntymäaika sekä omistajan nimi on oikein kirjoitettuna luetteloon. Parhaiten tarkistat nämä tiedot CFA:n rekisteröintitodistuksesta (green slip). Mikäli näissä tiedoissa on virheitä, ota yhteyttä Master Clerkiin ja täytä näyttelyluettelon korjaus kaavake (Catalog correction form). Myös kissan kilpailuluokka on syytä tarkistaa. Huomioithan että myös omistajan alueellinen tieto pitää myös olla oikein, jotta kissan saavuttamat pisteet lasketaan oikein.

Master clerkin käytössä on todennäköisesti ns pelkistetty luettelo, joka sisältää vain yllä mainitut tiedot. Mikäli kissan tiedoissa on väärin isä (sire), emo (dam) tai kasvattaja (br), ei näitä tietoja ole pakko päivittää oikeaksi.

Ja se on menoa...
CFA:ssa perusnäyttely on 6 kehän kaksipäiväinen näyttely 225 kissalla. Jokaisessa kehässä arvostelee yksi tuomari ja jokainen tuomari arvostelee kaikki kissat. Tuomarin avustajana toimii clerk, jonka tehtävänä on tarkastaa tuomarin paperit ja kutsua kissat arvosteltavaksi. Clerkillä voi olla assistentti, jonka tehtävänä on desinfioida häkit ja vastata häkkinumeroista.

Kun vuorossa olevien kissojen numerot nostetaan pystyyn kehässä olevien häkkien päälle, arvostelu on alkamassa. Tämän jälkeen arvosteluvuorossa olevien kissojen numerot kuulutetaan englanniksi ja yleensä myös sen maan kielellä, jossa näyttely on. Vain yksi kuulutus on pakollinen. Mikäli kissa ei ilmesty arvostelupaikalle, se jää pois arvostelusta. Kaikkiin kehiin ei tarvitse osallistua.

Näyttely-yleisö on yleensä hämmentyt tuomarin ripustamista arvostelunauhoista. Nauhojen käyttö toimii samoin pennuissa, nuorissa ja kastraateissa, pennut tosin eivät saa Winners ja Paras Champion/Premier nauhoja.

Aikuisten eli yli 8 kuukautta vanhojen kissojen arvostelu etenee seuraavasti joko Championship tai Premiership -luokissa: ensin arvostellaan avoimen luokan saman rodun, saman sukupuolen, ensin urokset, sitten naaraat, ja saman väriryhmän kissat. Urosten ja naaraiden voittaja saa sinisen (First place) nauhan, toiseksi tullut punaisen (Second place) ja kolmas keltaisen (Third place). Avoimessa luokassa (open class, OPN) kilpaileva kissa saa jokaisesta First place -sijoituksesta puna-valko-sinisen nauhan eli Winner Ribbonin. Kun kissalla on kuusi Winners Ribbonia, se on oikeutettu Champion tai Premier -titteliin.

Kun avoin luokka on arvosteltu, siirrytään Champion tai Premier -luokan kissoihin. Urosten ja naaraiden voittajat saavat edellä kuvattuun tapaan sinisen, punaisen tai keltaisen nauhan, mutta eivät enää Winners ribbonia, koska ne ovat jo valmistuneet perustitteliinsä. Näiden luokkien jälkeen siirrytään arvostelemaan Grand Champion tai Premier -luokka samalla periaatteella.

Tuomarin arvosteltua kaikki samanväriset tai saman väriryhmän kissat rodussa, hän valitsee värin parhaan (Best of Colour Class, musta nauha) ja värin toiseksi parhaan (Second Best of Colour Class, valkoinen nauha).

Arvosteluaan kaikki saman rodun tai divisioonan kilpailijat (isommat rodut on jaettu väriensä perusteella divisioonaksi, kuten esim yksiväriset persialaiset muodostavat oman divisionansa), tuomari valitsee rodun tai divisioonan kaksi parasta kissaa. Rodun tai divisionan paras kissa (Best of Breed or Division) saa ruskean nauhan ja toiseksi paras kissa (Second Best of Breed of Division) saa oranssin nauhan.

Rodun tai divisionan Champion ja Premier -luokissa kilpailevista kissoista valitaan paras Champion tai Premier, joka saa lilan (Best Champion/ Premier of the Breed or Division) nauhan. Kissa joka lilan nauhan saa ansaitsee yhden pisteen Grand Champion tai Grand Premier -titteliä varten jokaisesta voittamastaan Championista tai Premieristä rodun tai divisionan sisällä. Pisteitä Grand Champion -titteliä varten pitää kertätä 200 ja vastaavasti Grand Premieriin 75.

Arvosteluaan kaikki kissat luokassaan (pennut, aikuiset tai kastraatit) pitää tuomari finaalin. Tuomari kutsuu kymmenen parasta kissaansa näihin finaaleihin - jokaisen tuomarin arvostelukehä on oma näyttelynsä ja jokainen tuomari tekee omat valintansa kärkikym-menikköön. Nämä kymmenen finalistia tuomari palkitsee ruusukkeella ja palkitsemisen yhteydessä tuomari myös perustelee miksi ko kissa sijoittuu kärkisijoille hänen finaalissaan. Finaalinsa yhteydessä tuomari myös palkitsee aikuisista kolme parasta Championiaan ja kaksi parasta Premieriään, jotka hän on arvostellut päivän aikana.

Kotikissat arvostellaan yhdessä ryppäässä iästä, sukupuolesta tai karvanpituudesta välittämättä. Kotikissoille ei ole olemassa standardia, joten tuomarit arvostelevat kissat niiden yksillöllisten eroavaisuuksien perusteella. Jokainen hyvinvoiva kotikissa saa Merit Award nauhan (punavalkea) palkinnoksi. Kotikissoille myös pidetään finaali, jossa tuomari perustelee miksi hän valitsee juuri kyseisen kotikissan parhaimmakseen.

Kun kaikki tuomarit ovat arvostelleet kaikki kissat ja pitäneet parhaimpien kissojen finaalit, näyttely päättyy.

Kuinka tulokset merkitään luetteloon?
Perusarvostelun tulokset, sijoitukset 1, 2 ja 3 merkitään luetteloon kissan tietojen perään perässä oleville viivoille ko tuomarin kohdalle. Jos tuomari antaa kissalle Winners ribbonin, merkitään se sijoitusnumeron perään lisäämällä sinne W. Jos tuomari ei anna Winners ribbonia, merkitään riville viiva ( - ). Värin paras ja toiseksi paras (Best of color ja Second best of color) merkitään viivan alapuolelle. Kotikissoille merkitään MA.

 
AA
BB
CC
DD
EE
FF
SIAMESE
Class 270 - Chocolate Point Male

JAY'S JOHN BOY

178
--
1W
2
__
3
1W

0270-0001698 3/4/97

CH
B
2B
B

Jay's Johnson

 

Jay's Chocolate Lass

 

Br/Ow: Maggie Jones (6)

 

Valmistuminen Championiksi tai Premieriksi
Kun avoimen luokan kissa (=CFA rekisteröity) saa 6 Winners ribbon nauhaa, se on oikeutettu Champion tai Premier titteliin. Titteliä voi anoa näyttelypaikalla Master Clerkiltä tai tehdä anomuksen myöhemmmin CFA:lle. Tittelin rekisteröiminen maksaa 10USD. Mikäli kissa saavuttaa kaksipäiväisen näyttelyn ensimmäisenä päivänä tarvittavat Winners ribbon nauhat, omistaja tekee anomuksen tittelin rekisteröimisestä Master clerkille, siirtyy kissa kilpailemaan sunnuntaina Champion tai Premier luokkaan ja näin alkaa keräämään pisteitä Grandi -titteliä varten. Kesken päivää luokkavaihtoa ei voi tehdä. Vaikka kissa saavuttaisikin näyttelyviikonlopun aikana enemmän kuin kuusi Winners ribbon nauhaa, voi se silti osallistua kaikkiin arvostelukehiin omistajan niin halutessa.

CFA-rekisteröimätön kissa, joka on saavuttanut kuusi Winners ribbon nauhaa noviisiluokassa on myös oikeutettu Champion tai Premier -titteliin, mutta kissan täytyy ensiksi täyttää rotukohtaiset rekisteröimisvaatimukset ja se täytyy rekisteröidä CFA:han.

Tavoitteena Grand Champion tai Grand Premier?
Champion ja Premier -luokkien kissat saavat pisteen jokaisesta voittamastaan Championista tai Premieristä. Pisteitä tarvitaan Grand Championiksi valmistu-miseen 200 ja Grand Premieriksi 75. Itsekseen näitä pisteitä ei tarvitse laskea, vaan sen tekee puolestasi CFA ja titteli myönnetään vaaditun pistemäärän täytyttyä. Voit seurata oman kissasi pistemäärää CFA:n Herman onlinesta. Palvelua käyttääksesi sinun täytyy tietää kissasi CFA-rekisterinumero.

Cat Fanciers of Finland ry